top of page
Search

Valitaan fiksummin, vahvistutaan vastuullisesti


Vastuullisuus on tänä päivänä menestyksellisen yritystoiminnan perusta. Liiketoiminnassa se tarkoittaa paitsi yhteisten pelisääntöjen noudattamista myös yksilöllisiä arvovalintoja.

 

Vastuullisuustyöllä on Pintoksessa pitkä historia. Toimintamme alusta asti olemme pyrkineet luotsaamaan yritystoimintaamme kestävästi – ihmistä ja luontoa kunnioittaen – ja varsinaisessa strategiatyössäkin vastuullisuus on ollut mukana jo vuosikymmenen ajan. Vastuullisuusraportoinnin aloittaminen kolme vuotta sitten olikin luonteva seuraava etappi pitkässä vastuullisuustyön jatkumossa.

 

Vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa paitsi yhteisesti sovittujen pelisääntöjen noudattamista, myös jokaiselle yritykselle yksilöllisiä, arvoperustaisia valintoja. Meille tärkeitä asioita ovat energiatehokkuus ja uuden teknologian tuomat mahdollisuudet, ja niihin olemme viime vuosina myös panostaneet.


Viime vuosina olemme vieneet eteenpäin Pintoksen historian suurinta investointiohjelmaa, jonka puitteissa olemme panostaneet niin työturvallisuuteen kuin uusiin, entistä tehokkaampiin tuotantokoneisiin ja toimintatapoihinkin. Meiltä on tullut markkinoille myös entistä vastuullisempia, asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä tuotteita ja uusimme verkkotehtailla käytettäviä trukkeja sähkökäyttöisiin. Haastavista ajoista huolimatta olemme päättäneet panostaa myös henkilöstöön koulutusten muodossa ja palkkaamalla tehtaille myös kesätyöntekijöitä.

 

Vastuullinen yritystoiminta tarkoittaa meille siis ennen kaikkea pyrkimystä tehdä entistä fiksumpia ja kestävämpiä käytännön valintoja. Ilokseni olen saanut myös huomata, miten hyvin koko henkilöstömme on ollut näissä muutoksissa mukana. Vastuullisuuteen liittyviä uudistuksia viemmekin nyt vauhdilla eteenpäin.

 

Vastuullisuus on tänä päivänä menestyksellisen yritystoiminnan edellytys. Pintoksella se on tarkoittanut linjausta, jossa bulkin sijaan haluamme valmistaa asiakkaalle räätälöityjä tuotteita, jotka lisäävät työturvallisuutta, säästävät aikaa ja materiaalia sekä tuovat lisää tehokkuutta rakentamiseen.


Asiakkaat edellyttävät meiltä vastuullisuustekoja ja sitä samaa odotamme myös omilta yhteistyökumppaneiltamme – asiakkailta saadun palautteen perusteella he myös arvostavat tekemiämme arvovalintoja. Vastuullisuus onkin koko yritystoiminnan elinehto ja varsinkin kansainvälisessä kaupassa myös erottautumiskeino. Kansainvälisten mittausten perusteella suomalaiset yritykset ovat vastuullisuuden eturintamassa, ja tähän joukkoon mekin haluamme kuulua.

 

Tuomas Pere

toimitusjohtaja, Pintos Oy


Kuvat: Pintos Oy

42 views0 comments

Comentarios


bottom of page