top of page
Search

Rakentaja katsoo horisonttiin

Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat yrittäneet riepotella rakentamista viimeisen kahden vuoden ajan oikein toden teolla. Suomessa vaikutukset ovat toistaiseksi olleet pelättyä lievempiä ja rakentaminen on sinnitellyt varsin hyvällä tasolla.

Kuva: Consolis Parma


Sodan jatkuminen, hinnannousut, rahapolitiikan kiristyminen ja syksyn koronapeikko eivät ainakaan helpota kesälomilta palanneiden rakentajien tilannetta. Rakennusyritysten luottamusindikaattori kyykkäsi EK:n heinäkuun raportissa lähelle koronashokin keväällä 2020 aiheuttamia lukemia.


Kirvestä ei kuitenkaan ole syytä heittää kaivoon, sillä betonimyllyjä pyörittäviä hankkeita on käynnistymässä myös tämän vuoden aikana. Megaluokan esimerkiksi sopii lähelle miljarditasoa nouseva Laakson yhteissairaalaprojekti. Niin tai näin, rakentaminen tullee kuitenkin palaamaan Suomessakin lähemmäs ”normaalia” tasoa lähivuosina.


Taloustilanteet elävät maailman myllerryksessä, mutta tulevaisuuden rakentamista muokkaavat megatrendit pakottavat kehitysaskeliin markkinoista välittämättä. Näistä muutosvoimista vahvin on ilmaston lämpeneminen.


Toimenpiteitä ripeään siirtymiseen kohti ilmastoystävällistä rakentamista on jatkettava odottamatta parempia aikoja. Meillä on tämä vuosikymmen aikaa tehdä teollisen rakentamisen aikakauden suurin kehitysloikka ja puolittaa rakentamisen päästöt Suomessa vuoteen 2035 mennessä. Tähän Nooan arkkiin tarvitaan jokainen rakentaja tässä maassa.


Astu kannelle kääntämään kurssia!


Petri Kähkönen

Markkinointipäällikkö, Consolis Parma


Blogiteksti on julkaistu aikaisemmin PARMAblogissa.


35 views0 comments

תגובות


bottom of page