Seurasin Kyyjärvellä paikallisen harrastajavoimin toimivan HET – teatterin esitystä lämpimän leppeässä kesäillassa parin sadan teatterivieraan joukossa. Ihailin tekijöitten sitoutumista ja antautumista tekemiselleen. Esitys oli hioutunut ehjäksi kokonaisuudeksi, missä ei ollut muualta tuotuja tähtiä, vaan jokainen loisti ja yhdessä tekemällä syntyi katsojille nautittava kokonaisuus. Näytelmä eteni toinen toistaan hauskempien ja vatsanpohjassa tuntuvien naurukohtauksien katkeamattomana ketjuna. Viidenkymmenen villitys- nimisen näytelmän nimenkin perusteella saattoi sisällön olevan monipuolinen kudelma monimutkaisia ihastuksia, salarakastumisia ja nuoruuden nolojen tilanteiden tuomia muistoja. Kesken kaiken ilottelun katsomo hiljeni. Edessämme oli kohtaus, jossa pohojolaispariskunnan puhuva osapuoli tivasi parisuhteensa syvyyden ja rakkauden määrän perään sellaisella intensiteetillä, ettei siinä toinen voinut muuta kuin katseensa avuttomana maahan painaa. Piinaavan ja loputtomalta tuntuvan hiljaisuuden katkaisi kylmäkiskoinen tokaisu: ”Ei se viisaus sieltä varpaista löydy!” ”Ei löydykään, mutta meidän Volvo on varastettu.” Helpotti, kun tilanne ratkesi – ei tosin toivotulla tavalla. Eivät siinä kohdanneet ajatukset ja asenteet.
”Ei se viisaus sieltä varpaista löydy.” Sanat jäivät mieleen. Ensin nauratti. Sitten hymyilytti. Lopulta veti vakavaksi ja muistojen pariin.
Toimialamme näytti aivan erilaiselta vielä 80- luvulla. Isot yhtiöt, ”Lignell & Piispanen” (lue Lohja ja Partek) vastasivat kärkiyrityksinä kehitystyöstä, mistä myöhemmin saivat kaikki muutkin nauttia seurailijoitten roolissa ja omia pieniä parannuksia ja yrityskohtaisia sovelluksia tuotteisiin tehden. Samanaikaisesti betonia tutki ja betonisia ratkaisuja kehitti laaja ja ammattitaitoinen tutkijajoukko esim. VTT:n laboratoriossa.
90 - luvun alkuun tuli lama, jonka veroista ei toivottavasti yhdenkään rakentajan tarvitse enää nähdä eikä kokea. Lama painoi katseet varpaisiin. Näkymä oli vain seuraavan askelen mittainen. Kaikki liiketoimintaan oleellisesti kuulumaton karsittiin ei kuulu strategiaan – periaatteen mukaisesi, vaikka mitään strategiaa ei tosiasiassa ollutkaan. Silloin ulkoistettiin. Tosin aina ei edes kunnolla sisäistetty, mitä ulkoistettiin. Hakattiin kirveellä kaikki rönsyt – kuolleet ja muutama eläväkin. Lamasta selvisivät taseiltaan vahvimmat, henkisiltä kyvyiltään sitkeimmät yritykset, ne, jotka eivät jääneet ongelmiin makaamaan, vaan keksivät ratkaisuja. Näissä yrityksissä oli rohkeutta, uskallusta ja ymmärrystä nostaa katseet eteenpäin ja katsoa varpaitten sijasta horisonttiin. Kyse oli yrityskulttuurista – ei strategisista valinnoista. Vahva kulttuuri nimittäin syö strategioita välipaloinaan.
Armeijasta tuttu komento ”Katse eteenpäin!” sisältää paljon enemmän kuin sen kuullessaan tulee ajatelleeksi. Jotta turvallisin mielin ja päämäärähakuisesti voi katsoa eteenpäin, pitää taustan olla kunnossa. Yhteiskunnassa on vallittava vakaus ja ennustettavuus. Alan toimijoiden keskinäisten pelisääntöjen tulee olla reiluja ja sopimusjärjestelmiä kohtaan on vallittava luottamus. Lisäksi yrityksien kunnossa olevat taseet ja kannattavuus, ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö mahdollistavat eteenpäin suunnatun katseen. Vain horisonttiin katsomalla uusiudumme yrityksinä, luomme uutta ja pystymme toimialana olemaan koko rakentamisen toimialaa kehittävä osapuoli.
Mitä siellä horisontissa tällä hetkellä näkyy? Kaupungistuminen ei ole mielipide, vaan se tapahtuu. Digitalisaatio mullistaa prosesseja ja tuo eteemme aivan uusia näkymiä. Tekoäly korvaa jo ihmisen yksinkertaisissa rutiinitehtävissä. Projekteissa ja sopimuksissa on sopijaosapuolten sijaan yhä useammin sopimuskumppanit – kaupankäyntiin liittyvät toimintatavat muuttuvat. Rakentamisesta tulee konseptivientituote. Tekniikka ja uudet toimintatavat alalla tuovat eteemme tulevaisuuden, joka on tulvillaan mahdollisuuksia.
Mullistaako horisontin mahdollisuudet toimialamme? Saattaa hyvinkin mullistaa, mutta ei ilman ihmistä. Vaikka meillä olisi viimeisimmät tekniikan saavutukset tuotannossamme, huipputeknologialla tuotetut mallit ohjaamassa tuotantoa, robotit ja tekoäly valjastettuina käyttöömme, mutta meiltä puuttuisi oikea asenne ja intohimo tekemiseemme ja alaamme, emme saavuta kuin osan horisontissa olevista mahdollisuuksista, emme rakenna huomenna paremmin kuin tänään, emmekä kehitä uusia kilpailukykyisiä ratkaisuja asiakkaillemme. Huolimatta siitä, että rakennusala on yksi merkittävimmistä kansantalouden arvon tuottajista, se ei ole kaikkein vetovoimaisimpien opintosuuntien joukossa. Onneksi rakentamisen on jo valinnut moni nuori ja meillä on työyhteisöissä pitkällä horisontin mahdollisuuksissa luontevasti työskentelevä nuori sukupolvi. Lisäksi on huomattava, että suomalainen- joskus aiheettakin parjattu – koulutusjärjestelmä ammattimiehestä tohtoriin on antanut sellaiset valmiudet, että sillä on myös kansainvälistä kysyntää. Horisontin mahdollisuudet ovat tänään ja tässä, aivan edessämme. Meillä senioreilla onkin erinomainen tilaisuus kannustaa, innostaa ja luoda nuoremmille tilaa ja mahdollisuuksia kohdata avoimin ja rohkein mielin rakentamisen hieno tulevaisuus. Ja totuushan on, että rakentaminen ei lopu koskaan.
Lasse Happonen
Toimitusjohtaja Betset Oy
P.S. tule Betonipuistoon osastollemme tutustumaan messujen hienoimpaan vetonaulaan ja keskustelemaan kiveen kirjoitetuista, tässäkin blogissa mainituista, teemoista.