Ministeriöt julkaisivat alkuvuoden aikana tulevaisuuskatsauksensa, jotka toimivat yhtenä lähteenä ensi kevään eduskuntavaaleja seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa. Ympäristöministeriön ”Kestävää elinympäristöä rakentamassa 2030” nostaa yhdeksi kolmesta painopisteestä kestävän kaupunkikehityksen.
Katsaus tarttuu monessa kohdin oikeaan asiaan. Kaupungit ovat kehityksen ja kasvun moottoreita väestön, yritystoiminnan ja esimerkiksi kulttuurielämän kasautuessa niihin. Siksi myös laaja taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kehitys kytkeytyvät voimakkaasti juuri kaupunkien tulevaisuuteen.
Ministeriö myös lähentyy katsauksessaan rakennusalan tavoitetta paremmasta politiikkakokonaisuuden hallinnasta kirjauksella, joka toteaa, että maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitelmat sekä toteutus on sovitettu yhteen yli kunta- ja aluerajojen. Koordinaatiota tulisi vahvistaa vielä tätäkin enemmän ja tiivistää valmistelua yhden ministeriön mallilla.
Ekologiseen kestävyyteen liittyen ministeriö aivan oikein korostaa koko elinkaaren aikaisten vaikutusten huomioimista. Tehokas rakentamisen resurssien käyttö ja niiden kierrätys uuteen käyttöön ovat tärkeitä keinoja kestävässä rakentamisessa. Katsauksessa nähdään jälleen valitettavasti tarpeen korostaa yhtä rakennusmateriaalia muiden kustannuksella, kun se erikseen puoltaa puun monipuolista käyttöä. Pienikin kirjaus on merkittävä.
Ratkaisussa palataan jälleen peruskysymykseen regulaattorin roolista. Julkisen sektorin ja markkinoiden joustavassa yhteistyössä politiikkapäätöksillä on mielekästä asettaa tavoitteet ja sen jälkeen hyödyntää markkinoita ja niihin luonnollisesti kuuluvaa, innovaatioita sekä tehokkuutta synnyttävää kilpailua tavoitteiden saavuttamisessa.
Kun rakentamisen ohjausmenetelmiä kehitetään vähähiiliseen rakentamiseen siirtymiseen tukemiseksi, olisikin erittäin tärkeää ja järkevää keinojen sijaan yhteisesti määrittää tavoitteet. Keinot, kuten materiaalin valinta, kuuluvat markkinoille ja viime kädessä kuluttajille, jotka haluavat laadukasta asumista, joka on kohtuuhintaista, viihtyisää ja huoltovapaata.
Asiaa kansalaisen näkökulman kautta tarkastelemalla käy ilmeiseksi, että rakentaminen ei yhteiskunnallisena kysymyksenä palaudu yksinomaan ekologiseen kestävyyteen, vaan sitä on edelleen tarkasteltava laajempana yhteiskunnallisena kysymyksenä, jota se suomalaisille on. Tämän soisi näkyvän sekä tulevissa ministeriön katsauksissa että hallitusohjelmissa vahvasti.
Tiina Kaskiaro
Rakennustuoteteollisuus ry