Search

Ympäristövastuullisuus on tekoja



Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja myös rakennusalan on vastattava tähän haasteeseen. Rakennettu ympäristö aiheuttaa rakennusten käyttö ja itse rakentaminen huomioiden noin kolmanneksen päästöistämme. Varsinaisen rakennusvaiheen osalta rakentamisen päästöt ovat seitsemän prosentin luokkaa ja rakennusmateriaalien osuus Suomen kokonaispäästöistä on noin viisi prosenttia.


Työtä kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseksi ja hiilijalanjäljen pienentämiseksi on tehty jo vuosien ajan. Uusiutuvan energian lisääntymisen myötä rakentamisen päästötalkoiden huomio on alkanut kiinnittyä entistä enemmän rakennusvaiheeseen; rakennusmateriaalien valmistuksesta, työmaaprosesseista ja logistiikasta kertyviin päästöihin. Suunnittelijat ja rakentajat hakevatkin nyt taukoamatta vaihtoehtoisia tuotteita ja uusia ratkaisuja, joilla uudisrakentamisen päästöjä saadaan leikattua.


Isona globaalina ohjaustekijänä on myös yleinen asennemuutos. Vastuullisuus sekä oman toiminnan ja tuotteiden mahdollisimman pieni hiilijalanjälki on noussut toimialaan katsomatta yhdeksi keskeiseksi kilpailutekijäksi.


Aidosti päästöjä vähentäviä keinoja


Betoniteollisuudessa ja meillä Consolis Parmassa tätä nopeaa markkinamuutosta on seurattu tarkasti ja olemme tehneet määrätietoista työtä siihen vastataksemme.


Vastuullisuus on nostettu Parman strategian keskiöön ja haluamme olla aidosti vastuullinen kumppani, joka tarjoaa rohkeasti omaa vahvaa osaamistaan myös asiakkaidemme ja koko toimialan käyttöön. Olemme myös avoimesti julkistaneet ympäristötavoitteemme ja kerromme saavutetuista tuloksista säännöllisesti.


Erilaisten laskenta- ja kompensaatiokeinojen sijaan tarjoamme ratkaisuja, jotka vähentävät hiilidioksidipäästöjä välittömästi. Uudet, edistykselliseen PARMA GreenTM -teknologiaan perustuvat vähähiiliset tuotteemme ovat siihen luontevaa jatkoa. Olemme jälleen kerran tuoneet markkinoille vaihtoehtoja, jotka helpottavat myös asiakkaidemme, rakennuttajien ja yhteistyökumppaniemme arkea. Ei siis mikään ihme, että heiltä saamamme palaute on ollut todella positiivista.


Vastuullisessa yrityksessä on hyvä työskennellä


Monen muun rakennusalan ammattilaisen tavoin olen viime vuosina pohdiskellut vastuullisuusasioita pintaa syvemmältä. Samalla olen miettinyt entistä enemmän myös sitä, millaisen elinympäristön jätän tuleville sukupolville ja mitä voisin sen hyväksi tehdä.


Asiat ovat isoja, mutta vastaus on lopulta yksinkertainen. Itse haluan tehdä joka päivä vastuullisia valintoja sekä työskennellä yrityksessä, joka kantaa vastuunsa tälle planeetalle ja jälkipolville. Voin vakuuttaa, että betoniteollisuudessa ja meillä Consolis Parmalla tämä vastuunkantaminen on sydämenasia.


Hannu Tuukkala

Toimitusjohtaja, Consolis Parma

91 views0 comments