Search

Harkkorakentamisen uusin innovaatio LammiKuorikivi® sai hyvän vastaanoton

Lammi Kuorikivi®-valueristeharkko lanseerattiin Betonipuistossa syksyn 2018 FinnBuild-messuilla. Nyt lähes kaksi vuotta lanseerauksen jälkeen tuote on vakiinnuttanut asemaansa markkinoilla ja Kuorikivi on valikoitunut rakennusmateriaaliksi yhä useampiin rakennuskohteisiin. Rakentamisen ammattilaisilta saatu palaute ja kokemukset uuden harkkotuotteen käytöstä osoittavat, että tuotteelle on sijaa ja tarvetta markkinoilla.

Lammi Kuorikivi® on suunniteltu vastaamaan ammattilaisten tarpeisiin ja toiveisiin. Uusi valueristeharkko syntyi halusta parantaa rappausalustan ja pinnan hallintaa sekä ominaisuuksia. Valmis lopputuote tuo harkkorakentamiseen mielenkiintoisen vaihtoehdon yksinkertaistamalla ja nopeuttamalla rakentamista sekä lisäämällä rakenteen ja rappauspinnan lujuutta ja käyttöikää.

Kuorikiven etuna on, että harkko voidaan valaa yhdeltä valuaukkopuolelta. Työmaan kannalta suurin ajan säästö syntyy siitä, että julkisivu on rapattavissa heti valun jälkeen. Rappaamaan pääsee heti, kun ikkunat ja vesikatto ovat paikallaan. Kuorikiven ulkokuorena ja rappausalustana toimii 200×200 mm ruutuihin jaettu 25 mm paksu, mallisuojattu betonikuori. Kantavana sisäkuorena puolestaan toimii 200 mm betonikuori ja eristeenä grafiitti-EPS.

Lammin Betoni kehitti yhdessä TTY:n kanssa harkon lopullista muotoa ja rakennetta, jotta tuotteen lujuus ja käytettävyys saatiin mahdollisimman hyviksi. Kuorikivi soveltuukin asuntotuotannon lisäksi hyvin myös muihin teknisesti haastaviin rakenteisiin, joissa on suuret lujuusvaatimukset, kuten kerrostaloihin, teollisuusrakennuksiin ja korkeisiin maanalaisiin rakenteisiin.




Lammin kuorikivi toimii juuri niin hyvin kuin alun perin ajateltiinkin. Uusi harkko on rakennusmateriaalina kaikin puolin onnistunut. Ammattilaiset arvostavat nopeutta ja kuorikiven kanssa se toteutuu. Kuorikiven etuna on esimerkiksi se, että harkko on helppo valaa yhden valuaukkopuolen ansiosta. Betonia valetaan vain yhteen uraan, jolloin sekä valu että vibraus sujuvat nopeammin. Valu tehdään sisäkuoreen, joten säänkestävää betonia ei tarvita. Ja koska ulkokuoren valuja ei ole, ei tule ulkopuolisia valuroiskeitakaan, eli ei tarvitse niitä siivotakaan. Työmaan kannalta suurin ajan säästö syntyy kuitenkin siitä, että julkisivu voidaan rapata heti valun jälkeen.

Tuomas Myllymäki, Rakennuspalvelu Dynamo Oy, rakennuskohteena kymmenen asunnon rivitalo Porissa



Huomasimme kuorikiven edut ja uskoimme näiden kivien soveltuvan myös tähän kerrostaloon.

Ja valinta oli oikea. Hyvin olisi voitu tehdä pari kerrosta lisääkin. Tuotteen kantavuus riittää kyllä. Harkkojen latominen on helppoa – jostain syystä sitä joskus ihan turhaan pelätään. Kuorikivi painaa noin 25 kiloa ja yksi mies voi latoa 300–350 kiveä päivässä. Kiven rakenteen ansiosta betonointi on helppoa, joten täälläkin pystyttiin valamaan melkein kerros kerrallaan. Kuorikivessä käytettävä EPS-eriste kestää kosteutta hyvin, eli rakennusaikaiset sateet eivät haittaa, eivätkä aiheuta myöhemmin ilmaantuvia kosteusongelmia. Harkkorakentaminen on joustavaa, sillä se mahdollistaa muutoksia ja viilauksia vielä rakennusvaiheessakin, mikä saattaa usein olla tarpeenkin. Perinteiset harkot ovat edelleen hyvä rakennusmateriaali, mutta Lammin Kuorikivellä voidaan nyt toteuttaa myös korkeampia kerrostaloja kuin ennen.


Petri Lilja, Firmus Li&Me Oy, rakennuskohteena 5-kerroksinen kerrostalo Lohjalla


Video: Lammi Kuorikivi- harkkorakentamisen uusi innovaatio

Kuvat: Lammin Betoni Oy, Betoni-lehti 3/19

Tuotanto: Lammin Betoni Oy

Alkuperäisjulkaisut: Kivestä Muuraamalla-lehti 1/2019 ja Betoni-lehti 3/19

28 views

Toteuttaa: